Nimi Tillander on varmasti jokaiselle kultasepänalalla toimivalle suomalaiselle enemmän kuin tuttu. Tillanderin perheen merkitys suomalaiselle kultasepänhistorialle on vertaansa vailla. Perinne jatkuu tänäkin päivänä Tillanderin kultaseppäsuvussa kuudennessa sukupolvessa.
Ennen kuin siirrytään itse asiaan, lienee pieni historiikki paikallaan. Tarina sai alkuunsa, kun vaatimattomista oloista lähtöisin oleva v. 1837 syntynyt Alexander Tillander lähti 12-vuotiaana Helsingin pitäjästä Pietariin kultasepänoppiin. Hän pääsi oppiin suomalaisen kultasepän F.A. Holsteniuksen verstaalle ja suoritti kisällitutkinnon seitsemän oppivuoden jälkeen 1855. Hän sai mestarin arvon vuonna 1860 ja pääsi näin perustamaan oman yrityksensä Bolshaya Morskaya, hienostokadulle. Varsinainen menestystarina alkoi, kun yritys siirtyi arvostetun hovihankkija Karl Hahnin kultasepänliikkeen entisiin tiloihin Nevsky Prospektille, jossa yritystoiminta lähti kukoistamaan arvovaltaisen asiakaskunnan ansiosta. Sittemmin vallankumous ja siirtyminen suomeen lopetti yhden aikakauden, mutta Tillanderin suku on tähän päivään asti ollut merkittävässä asemassa suomalaisen koru- ja jalokivikulttuurin kantajana.
ALALLE VERENPERINTÖNÄ
Ulla syntyi perheeseen, jossa melkein kaikki pyöri perheyrityksen ympärillä. Isä Herbert johti perheyritystä ja niitti myös maailmanmainetta gemmologina ja timanttiasiantuntijana. Kotona keskusteltiin ruokapöydässä firman asioista ja isä Herbert Tillanderin mielestä oli ikään kuin itsestäänselvyys, että Ulla opiskelunsa jälkeen jatkaisi perheyrityksen parissa. Kun Ulla 1963 valmistui ekonomiksi, päätettiin perustaa yritys Lontooseen, Tillander London Ltd.
Ulla lähetettiin johtamaan uutta yritystä ja samalla saamaan kansainvälistä oppia ja kokemusta kansainvälisestä korumaailmasta. Tämä oli haastava tehtävä kokemattomalle vastavalmistuneelle ekonomille, mutta tarjosi samalla loistavan tilaisuuden nähdä suuren maailman menoa sekä luomaan tärkeitä suhteita ja verkostoja, joista myöhemmin on ollut valtavasti hyötyä. Ja olihan se tietenkin nuorelle naiselle huikeaa päästä kokemaan 60-luvun ”the swinging London” elämää. Lontoon vuosien aikana Ulla pääsi tutustumaan kansainväliseen korumaailmaan, huutokauppahuoneisiin ja tärkeisiin avainhenkilöihin. Siinä sivussa avautui myös tilaisuus opiskella timanttien luokittelua, josta oli suuri apu, kun hän hieman myöhemmin onnistui saamaan haltuunsa Belgialaisen Komkommerin timanttiagentuurin ja ryhtyi kauppaamaan timanttikoruja. Englannissa business ei oikein ottanut onnistuakseen. Ala oli vanhoillinen ja nuoreen naiseen suhtauduttiin epäilevästi. Mutta kun Ulla päätti kokeilla onneaan Irlannissa, alkoi kauppa käydä.
KORUT JULKISUUTEEN NÄYTTELYIDEN AVULLA
Palattuaan takaisin perheyrityksen pariin Lontoon vuosien jälkeen vuonna 1966, Ulla sai perehtyä yrityksen eri toimintoihin ja pikkuhiljaa ottaa yhä enemmän vastuuta firman hoitamisesta. Ajat olivat hyvät ja huomattiin, että suuri yleisö ja myös lehdistö oli kiinnostunut vanhoista koruista ja koruhistoriasta. Tästä syntyikin idea vanhojen korujen näyttelytoiminnasta. Yrityksen täyttäessä 120 vuotta päätettiin järjestää iso Fabergé-näyttely silloin melko uuteen Taideteolliseen Museoon (nykyisin Design Museo). Näyttely oli huikea menestys ja väki jonotti kadulle asti päästäkseen näkemään Fabergén aarteita. Menestyksen innoittamana näyttelytoiminta jatkui sittemmin A. Tillanderin omissa galleriatiloissa, jossa esiteltiin yleisölle upeita vanhoja ”fine jewellery” koruja. Lontoon vuosien aikana Ulla oli päässyt käsinkosketeltavasti tutustumaan vanhoihin koruihin vierailemalla vanhan tavaran markkinoilla ja huutokauppojen näytöissä. Tästä oli nyt hyötyä näyttelykorujen hankkimisessa. Tämä toiminta vanhojen korujen parissa antoi tiedonjanoiselle Ullalle kipinän lähteä opiskelemaan taidehistoriaa ja nimenomaan koruhistoriaa, oppiakseen lisää koruista ja niiden historiasta.
OPISKELUA JA TUTKIMUSTA
Kun tiedonnälkä oli suuri, oli myös opiskelu innostavaa ja vei heti mukaansa. Gradun, joka valmistui v. 1995, aiheeksi valikoitui Helsingissä toimineen Mellinin kultaseppäsuku ja heidän tuotantonsa. Gradun jälkeen opettajat kannustivat Ullaa jatkamaan tutkimista ja näin alkoi työ väitöskirjan kanssa, joka käsitteli Venäjän keisarillisia lahjoja. Työ vaati venäläisten arkistojen penkomista ja alussa olikin vaikeuksia saada paikallisten alan auktoriteettien hyväksyntä sille, että suomalainen nainen tutkii venäläistä korukulttuuria. Pikkuhiljaa työn edetessä löytyi kuitenkin yhteistyökumppanit ja paikalliset avustajat, ja uutteran työn jälkeen v. 2005 valmistui väitöskirja ”The Russian Imperial Award System during the Reign of Nicholas II 1894–1917”. Kun väitöskirjan opponenttina oli kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu Fabergé tutkija Geza von Habsburg-Lothringen, kirja sai heti sekä tunnustusta että arvostusta maailmanlaajuisesti. Tästä seurasi vyöry yhteydenottoja eri puolilta maailmaa. Kansainväliset huutokauppahuoneet ja kokoelmat kutsuivat Ullaa katsomaan ja lausumaan mm. huutokauppoihin tulevista venäläisistä arvokoruista. Tästä lähti liikkeelle Ullan uusi ura kansainvälisenä Fabergé asiantuntijana ja Fabergé-aiheisten kirjojen kirjoittajana, joita on vuosien aikana ilmestynyt useita. Kirjoissa on johdonmukaisesti nostettu esille suomalaisten kultaseppien merkitys Fabergén menestystarinassa.
UUSI KIRJA TULOSSA
Tällä hetkellä työn alla on kirja A. Tillanderin toiminnasta Pietarissa. Tässä kirjassa kerrotaan, kuinka yritys sai alkuunsa, miten se kasvoi menestykseksi ja vielä vähän jatkoa Suomeen siirtymisestä vallankumouksen jälkeen. Lisäksi tullaan kertomaan tunnetuista asiakkaista, jotka Pietarissa käyttivät A. Tillanderin palveluita. Onneksi niiltä ajoilta on säilynyt tarkka kirjanpito sekä tuotteista että asiakkaista, joka luo pohjan uudelle kirjalle. Esineistöä ja kuvia kuitenkin kaivataan aina lisää, joten jos jollakin on arkistoissaan materiaalia tai kuvia aiheeseen liittyen niin sitä otetaan kiitollisuudella vastaan!
Lopuksi haluan vielä siteerata Ullan viisaita sanoja korualan ammattilaisille: ”Koruhistorian tuntemus on ehdottoman oleellinen, jotta voi ymmärtää vanhaa sekä luoda uutta”.
Teksti ja kuvat: Henrik Kihlman