Kultaseppämestari, muotoilija Kristian Saarikorpi muutti perheineen Helsingin seudulta Fiskarsiin kesällä 2005. Vaikka suurin osa töistä jäi hoidettavaksi edelleen Helsinkiin, hän huomasi pian, ettei Fiskars ollutkaan niin huono paikka yrittää. ”Fiskarsin ruukin kylässä on reilusti yli 20 erilaista ammattikuntaa; puuseppiä, kuvataiteilijoita, kirjailijoita, kuvanveistäjiä. Jos tarvitset ammattitaitoista tekijää avuksi tai yhteistyöhön, niin täältä löytyy kaikki!”
Eräs saksalainen asiakas soitti ja halusi tulla katsomaan sormuksia. Lopulta paljastui, että pariskunta olivat tulleet vain niitä varten Suomeen, vuokranneet auton, tulivat asioimaan Fiskarsiin Kristianin pajalle ja ajoivat siitä saman tien takaisin Helsinkiin ja lensivät Saksaan. ”Vaikka kyse oli melkoisesta poikkeuksesta, tuntui sillä hetkellä, ettei sillä nyt ole niin väliä missä bisneksiään toteuttaa!
Kristianin ja hänen vaimonsa Kirsti Doukasin yhteinen Saarikorpi Design Oy ja sen paja-ateljee toimii vanhassa valkoisessa kivirakennuksessa, joka on ollut aikoinaan Suomen suurin navetta. Yritys ottaa asiakkaita vastaan ainoastaan ajanvarauksella. Valoisassa tilassa on jos jonkinlaista projektia ja protoa siellä täällä. ”Olen insinöörin, kultasepän ja muotoilijan sekoitus.” Kultaseppänä Kristianin erikoisalaa on erityiset ja haastavat kultasepäntyöt. Aikoinaan hän pääsi suoraan Lahden Muotoiluinstituutista (AMK) Oy A.Tillander Ab:n suunnittelijaksi ja on tehnyt koko uransa uniikkeja tilaustöitä. Saarikorpi Designin asiakkaina ovat niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin yksityiset asiakkaat ja yritykset.
Koska Kristian Saarikorpi on selvästi ehtivää sorttia, hän on suunnitellut Lumoavalle juuri uusia malleja ja tutkii mm. puun käyttämistä koruteollisuuden tarpeisiin. ”Kirstin kanssa suunniteltuja puukoruja teen ns. vapaa-ajalla.”, Kristian naurahtaa, ”On kiinnostavaa vaihtaa materiaalia jalometalleista ohutviiluvaneriin eli kansankielellä lentokonevaneriin.” Korumuotoilijaparin yhdessä suunnittelemat Dekadenz -korut taas toteutetaan 3D printtaamalla kierrätettävästä muovista. Mustissa koruissa on isoja kukkamaisia muotoja ja kukan sisällä on jalokivi.
Saarikorven ja Doukasin koruja myydään useissa designmyymälöissä, mm. Designmuseossa Helsingissä. Fiskarsin Ruukissa Kirstin ja Kristianin koruja löytyy mm. ONOMA Shopista ja Ruukin Aurasta.
Lue lisää Fiskarsin yhteisön toimijoista Kello & Kulta -lehdestä! Lehteä on saatavilla mm. ONOMA Shopista.
Kuvat ja teksti: Julia Weckman