Kultaseppämestari, muotoilija Elina Makkoselle oli jo nuorena selvää, että hän hakeutuu käsillä tekemisen alalle. Hän on opiskellut ensin Lahden kultaseppäkoulussa, siirtyen siitä ammattikorkeakoulun puolelle Lahden Muotoiluinstituuttiin. Sen jälkeen hän jatkoi vielä Taideteolliseen korkeakouluun (nyk. Aalto yliopisto). Elinalla oli jo varhain ajatusta että haluaisi yrittäjäksi tekemään jotain omaa, mutta ei heti suoraan koulusta. ”Olen kyllä huono yrittäjäpersoona, mutta polte omaan tekemiseen oli olemassa alusta alkaen. Kun Elina tuli Fiskarsiin, 15 vuotta sitten, oli tyhjiä asuntoja ja tiloja vapaana runsaasti. Nykyisin työtiloja ja asuntoja on jo vaikeampi löytää, asukkaita ja yrittäjiä on paljon. Ainutlaatuinen ruukkimiljöö ja käsityöläisyrittäjät sekä tapahtumat vetävät hyvin matkailijoita Suomesta ja ulkomailta.
Hopea on Elinan päämateriaali. ”Teen myös koruja kullasta, mutta ne ovat enemmän tilaustöitä, kuten vihkisormuksia tai vaikkapa omia hopeakorumalliston kappaleita, joita sitten halutaan teettää kullasta. Myynnistäni suurin osa tulee omasta mallistostani, ja pienempi osa tilaustöistä. Silloin kun pidin kauppaa tuli myös enemmän tilaustöitä.” Tällä hetkellä Elinan koruja on myynnissä Fiskarsin Osuuskunnan kaupassa, ONOMA Shopissa, Fiskarsin keskusraitilla.
Elina viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlaa kultaseppänä ja iloitsee, että on saanut toteuttaa omaa työtään. ”Olen siitä todella iloinen, että olen pystynyt tekemään omaa juttua, eli asiakkaat ovat löytäneet minut ja saan suunnitella ja valmistaa koruja. Olen myös kiitollinen, että olen saanut tehdä Kalevala Korun kanssa suunnitteluyhteistyötä vuodesta 2011.”
Korukuvassa Elina Makkosen kaulakoru Sylvia. Elina toteutti korun kultaseppämestarin näyttötyönään vuonna 2010. Materiaaleina ovat hopea, ametistit ja savukvartsit. Kuva: Teemu Töyrylä.
Lue lisää Fiskarsin yhteisön toimijoista Kello & kulta -lehdestä!
Lehteä on saatavilla mm. ONOMA Shopista, Fiskarsista.
Henkilökuva ja teksti: Julia Weckman