Annettiin puolitusinaa hopealusikkaa merkkipäivän kunniaksi. Teetettiin kaiverrukset ja kunnioitettiin muistettavaa henkilöä aikaa kestävällä lahjalla. Jos lusikka vaurioitui käytössä, se vietiin korjattavaksi hopeasepälle. Hopean kiillotusta ja huoltamista pidettiin normaalina osana omaisuuden hoitoa. Perheissä tarvittiin usein juhlakäytössä täysi tusina jokaista aterinta, joten keräilysarjat olivat merkittäviä.
Nykypäivänä yleisin lusikka eli teräslusikka päätyy vaurioituessa metallinkierrätykseen, jossa se hyödynnetään toisessa käytössä ja muodossa. Eri materiaalit ovat kokeneet pöytäkattauksessa monia vaiheita, mutta hopealahjassa on edelleen oma kiistämätön hohtonsa ja etunsa. Lämmönjohtavuuskykynsä ansioista hopeinen esine antaa miellyttävän lämmön sitä käytettäessä. Lisäksi hopealla on tutkittu olevan antibakteerisia ominaisuuksia.
”Materiaalilla on aina ollut merkitystä pöytäkattauksessa. Nykyään materiaalien käyttö on monipuolisempaa. Ihmisillä on paljon tavaraa ja se näkyy myös kattauskulttuurissa. Ennen vanhaan, kun tavaraa oli vähemmän, ylellisyysesineet kuten hopeat, korostuivat vahvasti”, kertoo Tamminen. Onkin syytä pohtia, mikä määritellään nykyään ylellisyystavaraksi, onko sellaista?
TUNNEARVOA TERÄKSESSÄ?
Moni pohtii nykypäivänä omien hopeaesineidensä kohtaloa; myydäkö huutokaupassa, kattaako joulupöytä kerrankin koreasti vai muistaisiko lastenlapsia hopeaesineellä tärkeän juhlan yhteydessä? 1900-luvun alussa alkanut teollinen hopeatuotanto mahdollisti laajojen (keräily) sarjojen valmistuksen ja niiden saatavuuden vielä näin vuosisadankin päästä. Suomalaisten suosikkisarjoja, kuten Chippendalea ja Tähkää valmistetaan ja sarjoja päivitetään uusilla malleilla edelleen. Alati muuttuvassa käyttö- ja materiaalikulttuurissa tämä ei ole itsestäänselvyys. Materiaalin merkitystä on hyvä pohtia.
”Asiaa voisi miettiä tekemällä pienen leikillisen mittarin, joka on tietysti jokaiselle henkilökohtainen. Voiko teräslusikkaan tulla samanlainen tunneside kuin isoäidin hopeiseen kakkulapioon, onko se ihan sama asia kuitenkaan? Vaikka moni kokee uudet aterimet käytännöllisiksi, symboliarvoa tulee historian lisäksi kuitenkin myös materiaalin (hopean) kautta”, kuvailee Tamminen.
”Kun (lahja)esine on hopeaa, se tuo aina pienen hopeareunuksen arkipäivään. Se antaa myös juhlavan, arvokkuuden tunteen saajalle ja antajalle. Esineiden merkityksestä kertoo myös se, että ennen perunkirjoituksiin piti kirjata jokainen hopeaesine nimettynä erikseen ja nykyään riittää pelkkä paino.”
Kun ihmiset kertovat omista hopeaesineistään, on lähes poikkeuksetta kyse
niistä arvoista ja muistoista, jotka liittyvät aikaisempien sukupolviin ja heidän kulttuuriperinnön arvostukseen. Tamminen selittää tunnesidettä myös tutkimuksissaan tulleiden huomioiden kautta. ”Viime vuosisadan alussa, kun Suomeen saapui emigranttiperheitä, omaisuus oli usein jalometalleissa. Niitä ei haluttu nimikoida/ kaivertaa, jotta ne olisivat olleet helpommin realisoitavissa rahaksi pahan päivän varalta. Kun oli lähdetty evakkoon, suurimpia materiaalisia menetyksiä on ollut se, ettei hopeita ole saatu otettua matkaan mukaan.”
TÄMÄN PÄIVÄN KERMANEKKA
Vuoden 2018 aikana Suomessa on ollut hopeaan keskittyneitä huutokauppoja, joissa korpus (hopea-astiat) ja korut ovat saaneet oman paikkansa erikoishuutokaupoissa. Luetteloita selaillessa voi panna merkille, että eri ikäistä ja tyyppistä hopeaa on paljon liikkeellä: designhopea (kuten Wirkkala ja Gardberg) myy aina hyvin, kertaustyylien kannuja, vateja ja kynttelikköjä voi huutaa omakseen ja omia sarjoja voi täydentää edullisestikin.
Marketta Tamminen on tehnyt pitkään tutkimusta viipurilaisista hopeasepistä ja julkaissut kirjan Viipurin hopeat, 2017. Kirja esittelee viipurilaista hopeasepäntyötä sekä hopeamestareiden ja heidän oppipoikiensa vaiheita. Ainutlaatuisten hopeaesineiden kiehtovat tarinat ovat osa suomalaisen taidekäsityön historiaa ja Viipurin kulttuurihistoriaa. Tamminen tutkimus osoittaa, että 1800-luvun puolivälin ehdottomasti yleisin hopeaesine on ollut kermanekka. Kahvikannut tehtiin pääsääntöisesti aina tilauksesta. Millainen on tämän päivän kermanekka? Mitä laittaisit kermanekan pariksi kahvipöytään vuonna 2019? Löytyisikö sopivaa esille pantavaa omasta piirongin laatikosta ja olisiko lahjalistalle tulossa uusi toive?
Suomen Kellomuseon näyttely: Sadan vuoden lahjat – Kultakeskus 100 v. on auki 7.4.2019 asti. Näyttely kertoo Kultakeskuksen tarinan kautta suomalaisten rakastamista hopeaesineistä ja siitä mihin kaikkeen jalometalli voi taipua taitavissa käsissä.
Teksti: Laura Kokki Kuvat: Kultakeskus Oy, Annie Spratt / Unsplash