Kansainvälisten näyttämöiden taidekorut saapuvat Helsingin Talvipuutarhaan

Korutaiteilijat Meira Rauta ja Astari G. Swatantri, tuovat marraskuussa Helsingin Talvipuutarhaan esille  korutaidettaan. Swatantrin teokset ovat jatkoa hänen voitokkaalle työlleen vuoden 2024 Aqua Ambra Aquila -kilpailussa ja Raudan pari korutaideteosta palaa Suomeen Milanon koruviikoilta vain muutama päivä ennen näyttelyä Talvipuutarhassa. Taiteilijat juhlistavat luovaa yhteistyötään nyt jo kuudennen kerran järjestettävässä Leaves & Love -korunäyttelyssä, jossa molemmilla on itsenäiset näyttelyosuudet.

Rauta & Swatantri

Töölönlahden päädyssä sijaitsevan Helsingin Talvipuutarhan kaktushuoneen karuuden keskelle nousee marraskuun toinen päivä Meira Raudan ja Astari G. Swatantrin Leaves & Love -korunäyttely, jonka taiteilijat ovat järjestäneet joka syksy vuodesta 2019 alkaen. Jo useana vuonna yhteisen Leaves & Love nimen alla heillä on ollut itsenäiset näyttelyt, joiden teemat tänä vuonna ovat Roots in Us by Meira Rauta ja I.Sea.You.2. by Astari G. Swatantri. 

Rauta ja Swatantri ovat molemmat Korutaideyhdistyksen jäseniä ja toteuttavat taiteellista visiotaan yhdistäen moninaisia tekniikoita ja materiaaleja. “Jälleen kerran on ilo jakaa rakkautemme korutaiteeseen, erityisesti juuri Talvipuutarhassa, joka on kuin kaunis pyhättö kaikkina vuodenaikoina. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi”, sanoo Swatantri, joka kuutisen vuotta sitten, eräänä viileänä varhaissyksyn iltana, sai idean duo-näyttelyiden järjestämisestä. “Talvipuutarha on inspiroiva ympäristö meille molemmille. Olemme viettäneet täällä monia luovia hetkiä ja keskusteluita kahvikupin äärellä, suunnitelleet tulevia korunäyttelyitämme ja täälläkin nähtäviä teoksiamme”, Rauta jatkaa.

Astari G. Swatantri ja Meira Rauta

Meira Rauta – Kasvuvyöhyke laajenee Helsingistä Euraan ja Milanoon

Juuri-teema on pitänyt minua otteessaan jo useamman vuoden”, Meira Rauta sanoo. “On todella mielenkiintoista, kuinka juuret vaikuttavat meihin niin monin tavoin: geenien kautta jopa sukupolvien takaa siihen miltä näytämme, kuinka toimimme, mutta myös persoonallisuuteemme ja lahjoihimme. Yhtä lailla kulttuuriset juuremme jättävät meihin jälkensä. Siksi sillä mitä teemme ja luomme, miten valitsemme elää tänään, on suuri merkitys tuleville sukupolville.” Roots in Us -näyttelyssä nähdään Raudan koruja vuosien varrelta. Yksi uusimmista on rintakoru Mikä on juurtemme perintö?, jossa koruun on lisätty kullattu yksityiskohta korealaisella Keum-boo -tekniikalla. Rauta valmisti rintakorun alun perin Kauttuan Ruukinpuistossa kesän 2024 Tuhat korujen vuotta -näyttelyyn, johon hänet oli kutsuttu osallistujaksi yhtenä kymmenestä taiteilijasta. Näyttelyn teosten inspiraationa toimi Euran alueen laajat muinaislöydöt.Olen korumuotoilija koulutukseltani ja taiteilija sydämeltäni”, kuvailee Rauta itseään. Hänen teoksensa ovat usein orgaanisen moniulotteisia, kun taas muotoilijatausta näkyy hänen hyvinkin minimalistisissa piensarjatuotettavissa koruissaan. “Minusta on todella kiehtovaa, miten laaja konsepti koru on. Yksin jalustalla ollessaan teos voi olla kuin veistos, jota ei tule ajatelleeksi koruna ennen kuin sillä on jonkinlainen yhteys ihmiskehoon.” Hyvä esimerkki tällaisesta veistoksellisesta työstä on Aloe, joka on lokakuussa esillä kymmenettä juhlavuottaan juhlivilla Milanon koruviikoilla Artistar Jewels -näyttelyssä Palazzo Bovarassa. Talvipuutarhaa voi hyvillä mielin kutsua Aloen kodiksi, sillä idea teoksesta syntyi siellä talvella 2018. “Istuin ihailemassa vihreän eri sävyjä ja mullan pehmeää tuoksua ympärilläni, unohtaen ulkona olevan kylmyyden. Siinä hetkessä edessäni olevien aloen eri lajikkeiden kasvutavat alkoivat hahmottumaan mielessäni kookkaaksi korutaideteokseksi.” Aloe nähdään myös marraskuun Leaves & Love -näyttelyssä.

Aloe -veistoskoru, Meira Rauta

Astari G Swatantri – Tokio, Kotka, Helsinki: koruilla luoden taikamaista välkettä

“Inspiroidun luonnosta ja arjen asioista, jotka usein jäävät huomaamatta. Tavasta, jolla mehiläinen leijailee pehmeästi kukan yllä, tai korallien elämästä meren horisontin alla. Näiden ihmeiden tarkkaileminen on taianomaista tässä kiireisessä ja arvaamattomassa maailmassa. Luon mielelläni koruihini samanlaista lumoa”, Astari G. Swatantri sanoo. ”Koruissani on tarinoita, liikkuvia elementtejä ja jopa salaisuuksia. Piilotan usein yllätyksiä löydettäväksi.” Swatantrin innovatiiviset korut ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta, mukaan lukien Grand Prix of Minister’s encouragement -palkinnon Japanin opetus-, kulttuuri-, urheilu-, tiede- ja teknologiaministeriöltä Tokiossa pidetyssä Silver Accessories Contest -kilpailussa. Swatantrin viimeisin saavutus oli ensimmäinen palkinto Aqua Ambra Aquila International Jewelry Competition -korukilpailussa I.Sea.You. -sormussarjalla, joka oli esillä viime kesänä Merikeskus Vellamossa Kotkassa.Indonesian Jakartassa syntynyt Swatantri varttui kiinnostuneena taiteesta ja käsitöistä ja lähti opiskelemaan arkkitehtuuria. Hänen korujensa materiaali on pääasiassa kierrätettyä hopeaa saven muodossa. ”Herkällä sormen kosketuksella ajatukseni ja tunteeni muokkaavat suoraan jalometallia” hän sanoo. Swatantrin toinen rakkaus on maalaustaide mikä inspiroi esiin uudenlaisia visioita, jotka sulautuvat leikkisiin koruihin. Tuloksena on innovatiivinen useiden ilmaisukeinojen yhdistelmä, mikä näkyy myös tulevassa näyttelyssä. Swatantri esittelee pääosin kierrätetystä hopeasta ja paperista valmistetun korukokoelman I.Sea.You.2., joka korostaa meriemme korallien kauneutta ja elämää. “Korallit ovat meille näkymättömiä, ja siellä pinnan alla ne kohtaavat vakavia haasteita, jotka vaikuttavat myös meihin”, Swatantri jatkaa. “Toivon korujeni heijastavan pienten mehiläisten, korallien, ja muiden minua syvästi koskettavien asioiden ääniä, yksinkertaisten asioiden kauneutta. Toivon että ne luovat taianomaista välkettä nopeasti muuttuvassa nykymaailmassamme.”

I.Sea.You – Astari G. Swatantri

Näyttely ja Meet and Greet -kohtaaminen

Leaves & Love 2024 Roots in Us by Meira Rauta ja I.Sea.You.2. by Astari G. Swatantri -korunäyttely on esillä 2.–10.11.2024 Helsingin Talvipuutarhassa, jonka lasinen rakennus aukeaa kauniina kohti Töölönlahden viimeistä pohjukkaa. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna Talvipuutarhan aukioloaikoina. Korutaiteilijat Rauta ja Swatantri ovat tavattavissa Meet and Greet -kohtaamisessa näyttelyn aukeamispäivänä, lauantaina 2. marraskuuta kello 13–14. Meet and Greet on upea tilaisuus tulla tutustumaan korutaiteeseen ja keskustelemaan taiteilijoiden kanssa heidän teoksistaan ja luovasta maailmastaan. “Samalla voi uppoutua rauhoittavan vihreään ympäristöön sekä kokea taiteen ja luonnon yhteys ja luovuutta herättävä voima” Rauta ja Swatantri toteavat innokkaina.

Leaves & Love 2024 -korunäyttely

Helsingin Talvipuutarhassa 2.–10.11.2024, Hammarskjöldintie 1A, 00250 Helsinki
Meet and Greet -tapaaminen 2.11.2024 klo 13–14
Avoinna Talvipuutarhan aukioloaikoina: ma-to 10–16 • pe suljettu • la-su 10–16


Vapaa pääsy. Lisätietoa näyttelystä löydät taiteilijoiden verkkosivuilta ja some -kanavista:
meirarauta.fi / Instagram: meirarauta_jewelry • svva.fi / Instagram: artjewelsmagic