Lahden ammattikorkeakoulun korumuotoilun opettajat muistelevat yhdessä kultaisia aikoja, ja innokkaita, motivoituneita opiskelijoita.
Vanhemmalle sukupolvelle nämä herrat eivät esittelyä kaipaa. Nuoremmille pieni esittely on ehkä tarpeellinen. Haastattelussa ovat Lahden Kultaseppäkoulun, myöhemmin kultaseppäopiston ja vielä myöhemmin Lahden Ammattikorkeakoulun korumuotoiluosaston opettajat Mikko Seppälä, Pekka Vaissi ja Esko Timonen. Tästä tiukasta tiimistä ovat valitettavasti jo poistuneet Olli ”Ova” Auvinen ja Pekka Ripatti.
Seppälä, Vaissi ja Timonen ovat olleet ansaitulla eläkkeellä jo pitkään, mutta nyt muistellaan, miten he tulivat Kultaseppäkoulun opettajiksi, jossa he ansiokkaasti kouluttivat ison osan Suomen kultasepistä ’legendaarisessa’ Lahdessa.
OPISKELIJASTA OPETTAJAKSI
Pekka Vaissin ja Esko Timosen kohtaaminen tapahtui jo opiskeluaikana. Molemmat opiskelivat näet samalla vuosikurssilla, kun koulu oli vielä Helsingissä. Vuoden opiskelun jälkeen koulu siirtyikin jo Lahden kaupungin omistukseen ja Lahteen vuonna 1971. Kun koulun päätyttyä Esko pääsi Kultakeskukselle töihin mallisepäksi, pyydettiin Pekkaa jäämään kouluun opettamaan aine- ja työvälineoppia sekä metallinpakotusta ensimmäistä vuosikurssia opettaneen Pentti Mäen tilalle hänen sairastuttuaan. Tarkoitus oli toimia ensin sijaisena ja sitten vakituisena opettajana. Ja kuinka ollakaan tästä pestistä tulikin Pekan elämäntyö. Hän opetti aineita, jotka olivat alun perin insinöörin ammatista haaveilleelle Pekalle kiinnostavia ja mieluisia. Opettajana toimiminen vaati kuitenkin mestaritutkinnon suorittamista. Vuonna 1978 siihen tuli mahdollisuus. Kyseessä oli alan ensimmäinen ammattikasvatushallituksen järjestämä mestaritutkinto.
Esko aloitti kultasepän uransa malliseppänä Kultakeskuksessa. Kun oppisopimuskoulutettaville alettiin tarjota teoriaopintojaksoja Kultaseppäkoululla, Eskoa pyydettiin kurssien vetäjäksi. Esko ja Mikko taas tutustuivat Hopeakeskuksessa, missä Mikko oli töissä hopeaseppänä. Mikko oli valmistunut hopeasepäksi Kultaseppäkoulusta jo aikaisemmin. Koska herrat asuivat Hämeenlinnassa lähellä toisiaan, he kulkivat usein työmatkat yhdessä ja ystävystyivät. Kun koulun pitkään palvellut hopeasepäntyön opettaja Olavi Kaarnakorpi jäi eläkkeelle, Mikkoa pyydettiin kouluun opettajaksi. Se oli tarjous, jonka hän innokkaana otti vastaan.
Eskon ura vei välillä Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitokseen, missä hänelle tarjottiin mahdollisuutta käynnistää korualan koulutus. Vuonna 1983 Lahdesta tuli kysely, jos Esko tulisi takaisin päätoimiseksi opettajaksi. Oli vaikea päätös jättää mieluinen työ Kuopiossa, mutta asiaa harkittuaan Esko siirtyi Lahteen Kultaseppäkouluun vakituiseksi opettajaksi, ja niin syntyi näiden kolmen mestarin tiivis työyhteisö.
lukuvuodelta 1970-71.
Kuva Mikko Seppälän kokoelmista.
JATKUVAN MUUTOKSEN AIKA
Koulutuksessa tapahtui heidän uransa aikana paljon muutoksia. Koulu muuttui ammattikoulusta opistoksi ja siitä ammattikorkeakouluksi. Tämä vaati herroilta päivätyön lisäksi pedagogisia opintoja ja myöhemmin maisteritutkinnon suorittamisen. Opiskelu, vaikka se olikin
raskas rupeama työn ohella, oli mielekästä ja kiinnostavaa. Kuten kaikki heidän aikanaan opiskelleet muistavat, olivat opettajat hyvin kiinnostuneita alasta ja sen kehityksestä. Kun kysyn kolmikolta, mikä oli työuralla parasta ja motivoi jaksamaan, on vastaus yksimielinen: innokkaat ja lahjakkaat opiskelijat sekä vuorovaikutus heidän kanssaan.
Työyhteisö oli tärkeä ja sitä rikastutti vapaus tehdä itsenäisiä päätöksiä. Opistoaikana kaikki opettajat olivat paikalla. Opettajainhuoneessa keskusteltiin ajankohtaisista asioista. Silloin oli myös vapaus suunnitella opetusta ja hankintoja budjetin puitteissa, mikä antoi pelivaraa laadukkaan ja järkevän opetuksen toteuttamiseksi. Pekka arvosti eritysesti mahdollisuutta suorittaa tutkimusta ja tehdä kokeiluja ammattitekniikan- ja kemian saralla työn lomassa. AMK:n myötä asiat muuttuivat paljon byrokraattisemmaksi ja tiivis yhteydenpito vaikeutui. Kehitys koettiin kuitenkin positiiviseksi asiaksi ja muotoilun vahva tuleminen mukaan opetukseen nosti sekä opetuksen että opiskelijatöiden tasoa. EU-rahoituksen turvin pysyttiin myös alan teknisen kehityksen kärjessä. Korumuotoilun osaston
loppuminen olikin surullinen asia, sillä korkeakoulutasoinen koulutus on ehdoton edellytys alan kehittymiselle ja arvostukselle.
Timosen kokoelmista.
ELÄKKEELLE
Vaikka työ oli ollut kolmikolle mielekästä, niin eläkkeelle siirtyminen tuli sopivaan aikaan. Tekninen kehitys ja digitalisaatio olivat jo muuttaneet opetusta ja sen sisältöjä, ja oli oikeastaan luonteva aika siirtää valtikka eteenpäin. Vuosia kestänyt kiireinen ja vastuullinen työ vei tietysti myös veronsa.
Esko, Mikko ja Pekka ovat kaikki omilla tahoillaan eläköitymisen jälkeenkin pitäneet yllä suhdetta kultasepänalan ammattiin ja tekemiseen. Pekalla oli pitkään jalometallien puhdistukseen liittyvää yritystoimintaa. Mikolla on edelleen työhuone kodissaan ja Esko pitää verstasta perheen kesämökillä Kesälahdella. Tosin iän karttuessa tekeminen ei ole enää niin aktiivista. Sekä Eskolle että Mikolle paluu kotiseudulle
talonrakennusprojekteihin toivat tervetullutta uutta sisältöä eläkepäiville.
Vuosien varrella entiset kollegat ovat koko ajan pitäneet yhteyttä toisiinsa. Tapaamisia järjestetään vuosittain, soitellaan säännöllisesti
ja vaihdetaan kuulumisia. Tämä, jos jokin on merkki hienosta työyhteisöstä ja ystävyydestä, joka on jatkunut opiskeluajoista tähän päivään asti.
Myös me, heidän entiset oppilaansa muistelemme heitä lämmöllä ja kun törmäämme erilaisissa alan tilaisuuksissa riittää aina keskusteltavaa vanhoista muistoista sekä alan nykytilasta ja tulevaisuudesta, sillä seuraavathan nämä emerituksetkin, mitä alalla tapahtuu.
Teksti: Henrik Kihlman Kuvat: Henrik Kihlman ja kotialbumit