Tämän hetken sormusmuotoilu yllättää monimuotoisuudellaan ja rohkeudellaan – Vuoden Kaunein Sormus 2023 -kilpailun äänestys on alkanut

Tämän hetken sormusmuotoilu yllättää monimuotoisuudellaan ja rohkeudellaan – Vuoden Kaunein Sormus 2023 -kilpailun äänestys on alkanut

Korut, Muotoilu, Uutisia
Vuoden Kaunein Sormus 2023 -kilpailun finaalin yleisöäänestys on alkanut. Korumuotoilijoille suunnatussa, nyt 16. kertaa järjestettävässä kilpailussa katsotaan tulevaisuuteen ja etsitään sormusta, jossa on viitteitä huomisen kauneudesta. Vuoden Kaunein Sormus 2023 -kilpailun tämän vuoden teema on Häivähdyksiä. Suunnittelijoita innostettiin poimimaan kilpailutöihin viitteitä huomisen kauneudesta ja ilosta suunnata kohti tulevaisuutta sekä kuvittelemaan, millainen sormusmuotoilu voisi kuvastaa huomista. Kilpailun finalistit valinneen esiraadin mukaan sormusmuotoilussa nousevat tällä hetkellä aiempaa voimakkaammin esiin muun muassa monimuotoisuus ja materiaalien kierrätys. ”Muotoilussa on nyt leikittelyä ja iloisuutta. On alettu uskaltaa enemmän ja varovaisuus on väistynyt. Myös vastuullisuus ja eettisyys materiaalivalinnoissa nousevat esiin, ja raadin kesken käytiin paljon keskustelua vastuullisuudesta ja vastuullisista toimintatavoista. Toisaalta esimerkiksi kultakorujen valmistuksessa on oltu kierrätyksessä edelläkävijöitä aina”, Suomen Kultaseppien Liiton toiminnanjohtaja Henrik Kihlman kiteyttää esiraadin ajatuksia. Kilpailun voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. Äänestys on käynnissä Häät.fi:n verkkosivuilla 28.9.–31.10.2023. Voittajasormuksen suunnittelija saa I…
Read More
Hei mainostaja!

Hei mainostaja!

Uutisia
Kello & Kulta -lehden mediamyyjä on vaihtunut! Kevään lehdessä ilmoitettu mediamyyjä yhteystietoineen on vaihtunut. Jatkossa mainostilaa myy: Juho Kosonen, juho.kosonen@saarsalo.fi, 041 314 2669 Ota rohkeasti yhteyttä, kun haluat mainostaa palvelujasi tai tuotteitasi kello- ja kulta-alan sekä mikromekaniikan alan tekijöille, toimijoille ja yrityksille! Syksyn 2023 Kello & Kulta -lehden aineistovaraukset tehdään heti lokakuun alussa ja lehti ilmestyy marraskuussa. Ole esillä parhailla paikoilla, tule mukaan mainostamaan!
Read More
Kerrostumia

Kerrostumia

Korut, Korutaide, Matkailu, Näyttely, Uutisia
Kirsti Doukasin ja Kristian Saarikorven näyttelyssä on esillä kauniita kerrostumia. Höyry-galleriassa juuri avautuneessa näyttelyssä on esille muotoilija-kultaseppä pariskunnan Kirsti Doukasin ja Kristian Saarikorven uusimpia teoksia. Näyttely on pariskunnan ensimmäinen kahdestaan järjestetty näyttely. Heidän kiinnostuksen kohteena on viime vuosina ollut puu ja vaneri, materiaalit jotka taipuvat moneen. Näyttelyssä nähdäänkin CNC-jyrsittyjä lentokonevaneriteoksia, joiden kerroksellisuus on näiden töiden ydin. Esillä on myös uusimpia jalokivikoruja, joita on työstetty ilman luonnoksia, rakentaen korut vaihe vaiheelta valmiiksi. Kirstin ja Kristianin yritys Saarikorpi Design Oy sijaitsee Fiskarsissa, jossa he molemmat työskentelevät. Doukas on tunnettu Kalevala Korun pitkäaikaisena muotoilijana, hänen käsialaansa ovat mm. Vanamo ja Naisen ääni. Kristian puolestaan on suunnitellut koruja Lumoava tuotemerkille jo 17 vuotta. Molemmat ovat saanet useita palkintoja ja myös Suomen kultaseppien liitto on nimittänyt molemmat heistä Vuoden kultasepiksi (1999 ja 2005). Kerrostumia-näyttely avoinna…
Read More
Vuoden korunkantaja 2023

Vuoden korunkantaja 2023

Korut, Uutisia
Vuoden Korunkataja 2023 on KirkkoHarri, Vesilahden seurakunnan kirkkoherra Harri Henttinen. Tämän Vuoden Korunkantajaksi on valittu Vesilahden kirkkoherra Harri Henttinen, joka myös tunnetaan KirkkoHarrina. KirkkoHarri on julkisuudessa tunnettu omasta värikkäästä ja ekspressiivisestä sukupuolia rikkovasta ja sukupuolen moninaisuutta korostavasta pukeutumistyylistään. Tässä myös korut saavat näkyvästi tilaa ja se innostaa hienolla tavalla myös miehiä rohkeasti käyttämään koruja pirteänä lisänä meidän muuten melko konservatiivisessa miesten pukeutumismallissa. Ulkoisen värikkään fasadin takana löytyy kuitenkin lämmin ihminen ja teologi. Tittelin antajille on erityisen mielekästä, että se täällä kertaa annetaan juuri kirkon henkilölle. Kirkko on perinteisesti ollut kultasepänalan tuotteiden suuri käyttäjä ja tilaaja. Sakramenttien toimituksissa käytetään yhä edelleen arvokasta kultaseppien valmistamaa esineistöä, jotka ovat kristinuskon symboliikalla koristeltuja. Henkilökohtaisia suhtautumistaan koruihin KirkkoHarri kuvailee muun muassa näin. "Olen rakastanut koruja, koska niissä on jotakin samaa kuin vaikkapa seinällä olevassa taulussa,…
Read More
Vuoden kultaseppä 2023

Vuoden kultaseppä 2023

Uutisia
Vuoden kultasepäksi 2023 on valittu kultaseppämestari Pia-Mari Jull! Vuoden kultaseppä 2023 Pia-Mari Jull Pia-Marilla on laaja kokemus kultasepänalan eri toimialueilta: hän on toiminut kouluttajana, korujen valmistajana sekä muotoilijana. Tällä hetkellä hän on Kelloseppäkoulun jalometallitiedon opettaja, sekä toimii yrittäjänä omassa koruyrityksessään Versatile idea Oy:ssä. Pia-Mari suoritti kultasepän oppisopimuskoulutuksen Lapponia Jewellery Oy:ssä ja valmistui vuonna 1994. Opinnot jatkuivat sen jälkeen Lahden ammattikorkeakoulussa. Tarkastuslaitos Inspecta Oy:llä Pia-Mari oppi tuntemaan jalometallialan toimijoita Suomessa sekä luomaan laajan toimijaverkoston. Leimauksen parissa työskentely jatkui vapaaehtoisvoimin toteutetussa ”leimat.fi” -projektissa, jossa suomalaisten kultaseppien nimileimoja on digitaalisesti tallennettu verkkosivulle suuren yleisön käyttöön. Mestarintutkinnon Pia-Mari suoritti vuonna 1999. Vuodesta 2000 Pia-Mari on toiminut jalometallialan opettajana Kelloseppäkoulussa, missä hän on kouluttanut erikoismyyjiä, mikromekaanikkoja, kelloseppiä sekä alan harrastajia kultasepänalan tekniikoissa. Vuoden Kultasepäksi nimetään Suomen Kultaseppien liiton jäsen, joka tunnetaan erityisen etevänä kulta- tai…
Read More