Jorma Laineen, Sanna Nuutisen ja Marika Tiukkasen korutaidetta Gao Shan-galleriassa Helsingissä

Jorma Laineen, Sanna Nuutisen ja Marika Tiukkasen korutaidetta Gao Shan-galleriassa Helsingissä

Korut, Korutaide, Näyttely, Uutisia
Helsinkiläisessä Gao Shan galleriassa esillä 1+2 näyttely "In Matter – Sculpted Minds". Näyttely on avoinna 30.3. saakka. Näyttely valottaa suomalaisen korutaiteilijan Jorma Laineen elämäntarinaa aiemmin näkemättömin perhealbumiotoksin. Valikoitujen Jorma Laineen korujen lisäksi näytteillä on kahden nuoren suomalaisen korutaiteilijan, Marika Tiukkanen ja Sanna Nuutinen, teoksia. 1+2 -konsepti esittelee tunnetun suomalaisen korutaiteilijan ja kaksi nuorta alan tekijää luoden sillan menneen ja nykyisen välille. Kaikkia kolmea korutaiteilijaa on yhdistänyt inspiraation saaminen luonnosta ja kyky ilmaista ajatuksiaan modernin veistosmaisen korutaiteen keinoin. Jorma Laine tunnetaan modernista, abstraktista, jopa humoristisesta tyylistään 1960- ja 1970-luvuilla. Alkujaan taitava piirtäjä, Laine kehitti vähitellen oman veistosmaisen korukielensä. Monet hänen korunsa ovatkin kuin miniatyyriveistoksia. Jorma Laine työskenteli Turun Hopeassa Pentti Sarpanevan kanssa 1970-luvulla. Nykyään Laineen työt kiinnostavat keräilijöitä ajattoman estetiikkansa ansiosta.Sanna Nuutinen on helsinkiläistynyt korutaiteilija, joka leikkii kirjaimilla, sanoilla ja lauseilla.…
Read More
Kello & kulta -lehti on myös Spotifyssa!

Kello & kulta -lehti on myös Spotifyssa!

Uutisia, Yleistä
Kuinka monta kaappikello-aiheista laulua tunnet? Tiesitkö, että Kirkan levyttämä Hetki Lyö on käännös yhdysvaltalaisen The McCoys yhtyeen kappaleesta Beat the Clock?Kellot ja aika on ollut herkullinen aihe monelle lauluntekijälle. Kello & Kulta -lehden Spotify lista kokoaa nyt kello- ja aika-teemaisia kappaleita yhteen. Listaa päivitetään säännöllisesti.Löydät listan Spotifysta nimellä: kellokultalehti. Kuvassa poplaulaja ja nuorisoidoli Kirka Babitzin 1960-luvulla. Kuva: Olavi Kaskisuo Collection / Lehtikuva
Read More
Kultaseppämestari Eero Hintsanen valittiin vuoden 2019 kultasepäksi!

Kultaseppämestari Eero Hintsanen valittiin vuoden 2019 kultasepäksi!

Uutisia
Kultaseppämestari Eero Hintsanen valittiin vuoden 2019 kultasepäksi! Hintsanen on työskennellyt yrittäjänä jo 20 vuotta ja luonut myös kansainvälistä uraa. Hintsasen ja hänen vaimonsa kultaseppä Chao-Hsien Kuon yritys Chao & Eero toimii Lahdessa. Suomen Kultaseppien Liitto on nimennyt vuosittain Vuoden Kultasepän vuodesta 1987 lähtien. www.eerohintsanen.com www.instagram.com/eerohintsanen
Read More
Korutaidelainaamo Helsinkiin!

Korutaidelainaamo Helsinkiin!

Korutaide, Uutisia
Helsingissä Fredrikinkadulla toimiva suomalaisten vaatesuunnittelijoiden valikoituihin mallistoihin keskittyvä Liike avasi tiloissaan korutaidelainaamon. Korutaidelainaamosta voi lainata korun kuten vaatelainaamosta vaatteen tai taidelainaamosta taidetta. Lainaamossa on mm. vuoden korutaiteilijan Inni Pärnäsen, Saksassa palkitun Mia Maljojoen, korutaiteilija Maria Nuutisen ja Lapponian suunnittelijan Chao Hsien-Kuon korutaideteoksia. Liikkeessä on myös myynnissä korutaiteilijoiden piensarjoja. Hieno lisä Helsingin monipuolistuvaan korutaiteen kenttään! Liike, Fredrikinkatu 24, Helsinki. Avoinna: ma-pe 11-19 la 11-16. www.liike-shop.com
Read More
Gao Shan – uusi koru- ja taidegalleria avattu Helsingissä!

Gao Shan – uusi koru- ja taidegalleria avattu Helsingissä!

Näyttely, Uutisia
Korutaiteeseen erikoistuneen Gao Shan -gallerian on perustanut kiinalainen kuraattori ja taiteilija Ding Yi. Helsingissä Korkeavuorenkadulla sijaitsevan Gao Shanin avajaisnäyttelyssä on esillä tunnettuja suomalaisia korusuunnittelijoita. Näyttely Hiddem Gems – Made to Awe esittelee korutaiteilijoiden Eero Hintsanen, Chao-Hsien Kuo, Heli Kauhanen ja Harri Syrjänen luomuksia. Tunnelmallisessa tilassa on tehty kauniita ratkaisuja korujen esillepanossa. Usein vaihtuvat näyttelyt nostavat esille suomalaista korutaidetta, jota on myös myynnissä. Gao Shan, Korkeavuorenkatu 5, 00150 Helsinki. www.gaoshanhelsinki.com
Read More