Vetoomus Kelloseppäkoulun puolesta!
Kelloseppäkoulu julkaisi lokakuussa vetoomuksen koulutuksen säilymisen puolesta. Leppävaarassa Espoossa toimivassa Kelloseppäkoulussa koulutetaan kelloseppien lisäksi mikromekaanikkoja ja järjestetään erikoismyyjäkursseja. Rahoitusleikkausten vuoksi koulu on vaikeuksissa, vaikka samaan aikaan työllistymisprosentti on hyvä ja alan huipputekijöitä tarvitaan. Lue vetoomus ja jaa sitä omissa somekanavissasi! "Kirjoitamme tämän vetoomuksen osoittaaksemme huolemme Espoossa toimivan Kelloseppäkoulun toiminnan tulevaisuudesta, joka on ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkausten vuoksi vaakalaudalla. Kelloseppäkoulusta valmistuu mikromekaniikan osaajia, joita Suomi tarvitsee tärkeissä korkeateknologian tuotteita valmistavissa yrityksissä. Koulun jatkon varmistaminen on sekä kotimaiselle teknologiateollisuudelle että Suomen viennille elintärkeää. Päättäjiltä tarvitaan nopeita toimia, jotta alan opetus ja jatkuvuus saadaan turvattua jatkossakin. Koneet ja laitteet suunnitellaan nykyisin mahdollisimman pieniksi muun muassa energian ja raaka-aineiden säästämiseksi. Useat herkkyyttä ja tarkkuutta vaativat teknologiat, kuten sydämentahdistimen liikeanturit tai kvanttitietokoneiden jäähdytin- ja mittauslaitteet edellyttävät tuotannossaan tarkkaa mekaanista käsityötä. Suomessa tämän vaativan työn erityisosaajia, mikromekaanikkoja…