Guldviva

Guldviva

Haastattelu, Korut, Matkailu
Maarianhaminassa vieraillessa moni meistä on ihaillut itäsataman merikortteleiden idyllisiä punamullattuja rantamökkejä, mutta harvempi on uskaltautunut sisälle asti löytämään Ahvenanmaan tunnetuimman korubrändin, Guldvivan, idyllisen verstasmyymälän. Guldviva on kultaseppä Maria Karlströmin luomus, jonka tarina alkoi kolmekymmentä vuotta sitten. Kaikki alkoi siitä, kun Maria vuonna 1986 lähti oppiin ahvenanmaalaisen kultaseppä Kaj Rinmanin verstaaseen. Oppisopimusopit täydennettiin lisäopinnoilla Kööpenhaminassa ja valmistuttuaan Maria perusti vuonna 1989 oman yrityksen, Galleri Guld och Gåvor. Gallerian toiminta kuitenkin loppui vuonna 1994. Maria jatkoi liiketoimintaa tekemällä tilaus- ja korjaustöitä paikallisille kultasepänliikkeille omassa kotiverstaassaan. KORUKAHVILASTA MAAMERKIKSI Yritys nimeltä Guldviva sai alkunsa vuonna 1998, kun Maria avasi ”showroomin” sekä verstaan vanhan sahan tiloihin Maarianhaminaan. Samalla avattiin rinnalle nettikauppa myynnin tukemiseksi. Milleniumin vaihteessa Guldviva muutti Maarianhaminan Itäsataman Pepitas Café -kahvilaan, idylliseen merikortteliin, missä korukahvilatoiminta herätti ihastusta ja keräsi mukavasti asiakkaita. Paikka miellytti niin,…
Read More
Maakuntakierros – pohjoisen kuulumisia

Maakuntakierros – pohjoisen kuulumisia

Haastattelu, Historia, Kellot, Korut
Kello & Kulta -lehti kiertää Suomea ja nostaa esiin pitkään katukuvassa näkyneitä kello & kulta-alan liikkeitä sekä näiden yrittäjiä. KITEEN KELLO JA KULTA RUOTSALAINEN Vuonna 1953 Erkki Ruotsalainen perusti Kiteen Kello ja Silmälasihuolto nimisen yrityksen Kiteelle. Myöhemmin nimeksi muotoutui Kello ja Silmälasiliike Ruotsalainen. Yrityksestä tuli perheyritys, kun Erkin puoliso Elvi tuli mukaan 60-luvulla. Perheen pojat Arto ja Mika tulivat yritykseen valmistuttuaan Kelloseppäkoulusta vuosina 1983 ja -86. Vuoden 1993 alussa tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin yrityksen omistajiksi kirjattiin perheen pojat Arto ja Mika Ruotsalainen. Myöhemmin yrityksen nimestä katosivat silmälasit, ja nimeksi muotoutui Kiteen Kello ja Kulta Ruotsalainen Ay. Arto Ruotsalainen Artolla ja Mikalla oli selkeä kuva yrityksessä työskentelemisestä ja he tiesivät myös mihin ryhtyvät, kun vanhemmat jäivät pois yrityksen pyörittämisestä. Liike toimii samoissa tiloissa, jossa se on ollut vuodesta 1964 lähtien. Tuotevalikoimassa on…
Read More
Maakuntakierros

Maakuntakierros

Haastattelu, Historia, Korut, Matkailu
Kello & Kulta -lehti kiertää Suomea ja nostaa esiin pitkään katukuvassa näkyneitä Kello & Kulta -liikkeitä sekä näiden yrittäjiä. Uusimmassa lehdessä esiteltiin mm. toimija Etelä-Suomesta: AURUM PORVOO Kultaseppä Valtteri Honkapää toivottaa tervetulleeksi kultasepänliike Aurumiin Porvoon idyllisessä vanhassa kaupungissa osoitteessa Välikatu 3. Aurumin liiketilassa historiaa ei voi sivuuttaa, se on läsnä kaikkialla. Aurumin myymälätila sisustuksineen on alkuperäisessä kunnossa pikkuruutuisine kaapistoineen ja fasettihiottuine laseineen. Ainutlaatuiset ja edelleen käytännölliset myymäläkalusteet ovat kultasepänliikettä varten käsin rakennettu Max Frelanderin suunnitelmien mukaan vuonna 1916. Porvoon ensimmäinen kultasepänliike aloitti jo vuonna 1863 August Anselm Almin johdolla Jokikadulla. Vaiheittain kultaseppätoiminta siirtyi Välikadulle ja nykyinen Almin ”uusi” verstas rakennettiin 1925-26. Sepät siirtyivät työskentelemään myymälän takatilaan ruutuikkunoista kajastavan luonnonvalon ääreen. Honkapää ja hänen ”paras ja ainoa työntekijänsä” Ester Nurminen jatkavat kultasepäntyön perinteitä käyttäen pajan sata vuotta vanhoja työkaluja ja välineitä, kuten…
Read More
Ensimmäisen aamun lahja

Ensimmäisen aamun lahja

Korut
Entisaikoina huomenlahja saattoi olla ihan muuta kuin nykypäivän korulahjat. Morsian sai lahjaksi lehmän, torpan, tai astioita yhteiseen talouteen. Silloin tarkoitus olikin toimeentulon turvaaminen puolison kuoleman ja mahdollisen leskeksi tulemisen jälkeen. Tätä tarkoitusta varten huomenlahja oli säädetty laissa 1870-luvun lopulle asti. Nykyisin huomenlahja on sydämellinen lahjaperinne, mutta ei suinkaan välttämättömyys. Kuka tahansa meistä kuitenkin ilahtuisi oman rakkaan antamasta lahjasta juuri vietetyn vihkiseremonian ja juhlien jälkeisenä aamuna. Useimmiten ajatellaan, että sulhanen antaa lahjan morsiamelle, mutta miksipä ei huomenlahjaa voisi antaa kumpi vain tai vaikka kumpikin. Käytännöllinen aviopuoliso miettii millä olisi käyttöä tulevina vuosina, turhamaisempi miettii jotain, mitä ei muuten ikinä hankkisi. Perinteisesti huomenlahja on koru, vaikkapa korvakorut tai riipus, joka voi sopia yhteen vihkisormuksen kanssa. Tyylikäs rannekello voi olla toivottu lahja, mutta osaako puoliso valita oikeanlaisen. Lahjakortti on turvallinen valinta, kun lahjan…
Read More
Kullan kiilto ja hopean hohto – Kultasepänalan artesaanit Eligiuksen jalanjäljillä

Kullan kiilto ja hopean hohto – Kultasepänalan artesaanit Eligiuksen jalanjäljillä

Korut, Koulutus
Käsi- ja taideteollisalojen koulutus on muutospaineessa. Alaa seuraavat ovat huolissaan tulevaisuudesta. Ajankohtaista keskustelua aiheuttavat koulutusleikkaukset, jotka vaikeuttavat koulujen toimintaa ja opiskelijoiden mahdollisuuksia kouluttautua valitsemallaan perinteikkäällä alalla. JATKUVA HAKU OPISKELEMAAN Satoja vuosia vanhaa perinnettä ja kultasepänalan traditiota varjelemaan vuonna 1938 perustettu Lahden kultaseppäkoulu tarkoittaa nykyään toisen asteen Koulutuskeskus Salpausta ja muotoilupainotuksella eriytynyttä Lahden ammattikorkeakoulun korumuotoilulinjaa. Käytännössä nämä kaksi koulua ovat 90-luvulta asti toimineet samassa rakennuksessa päällekkäisissä kerroksissa jakaen yhteiset työvälineet taontaluokassa ja metallinsulatus- ja valulaitteistot. Tämä yhteiselo jatkui kesään 2018 asti, jolloin Lahden Ammattikorkeakoulu muuttaa Lahdessa upouusiin toimitiloihin. Salpauksen kohdalla muutto on edessä vuonna 2020 Ståhlberginkadun toimipisteeseen. Kokelaita kutsutaan keväisin pääsykokeisiin yhteishaussa. Uutena on tarjolla tammikuussa 2018 alkanut jatkuva haku, jonka perusteella koulutukseen voi hakeutua kuka tahansa alasta kiinnostunut, mihin vuodenaikaan tahansa. ”On tärkeää, että kun palo kultasepän alan ammattiin syttyy,…
Read More