Nosto Kello & Kulta -lehdestä: Kelloseppä Torsti Laine toteuttaa unelmaansa Sveitsissä
Laine Watches suunnittelee ja valmistaa laatukelloja Le Loclen pikkukaupungissa, Jura-vuoriston kupeessa lähellä Ranskan rajaa. ”Niin kuin moni muukin kelloalalla toimiva, olin pienestä asti kiinnostunut teknisistä ratkaisuista, mekaniikasta, myös legoista ja laitteiden purkamisesta. Alun perin opiskelin tietotekniikkaa, ja olin sen parissa pitkään myös työelämässä. Kelloalalle päädyin myöhäisemmässä vaiheessa, kun mietin mihin suuntaan opiskeluja pitäisi jatkaa. Sattumalta monesta suunnasta tuli vastaan tietoa Kelloseppäkoulusta, ja kuulin sen laadukkaasta opetuksesta.” Kelloalalla meni silloin hyvin ja kysyntää oli. Torsti Laine oli itsekin kelloharrastaja, ja Kelloseppäkoulun pääsykokeet sattuivat olemaan edessä kuukauden päästä. Laine pääsi sisään kouluun ja omien sanojensa mukaan ”sen jälkeen homma oli pelkkää menoa!” Laine opiskeli Kelloseppäkoulussa Espoon Leppävaarassa kolme vuotta mikromekaniikkalinjalla, koulussa oltiin hyvin paljon kellopuolen kanssa tekemisissä. Vuonna 2014 Laine voitti opiskelijana vielä ollessaan Lange Watchmaking Excellence -palkinnon. Suunnan vaihto oli siis…