Vuoden korunkantaja 2024

Vuoden korunkantaja 2024

Haastattelu, Korut, Uutisia
Vuoden korunkantajaksi on nimetty somevaikuttaja Natasa Autio. Natasa on tullut suurelle yleisöksi tutuksi YouTube ja TikTok-kanaviensa @Natasakokka kautta. Pari vuotta sitten perustettu kanava sai yllättäen lentävän lähdön ja alun perin ruoanlaittoon keskittyvän alustan suosio kasvoi räjähdysmäisesti ja sillä on tällä hetkellä jo yli 36 000 seuraajaa. Natasa on nuori perheenäiti, joka parhaillaan opiskelee nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Hän myös edustaa Suomen romanivähemmistöä, jonka kulttuurin esilletuomista hän on alustoillaan myös nostanut tärkeäksi sisällöksi. Romanikulttuurin ehkä näkyvin piirre ulospäin on valtaväestöstä poikkeava pukeutuminen, joka perustuu pitkään perinteeseen. Suomessa käytettävä asu onkin maailmassa ainutlaatuinen, mutta harva tietää, että sen alkuperä löytyy ihan suomalaisesta talonpoikaiskulttuurista. Pitkä hame, jota kaikki naiset aikoinaan käyttivät, on jäänyt elämään romaniperinteessä ja ajan kuluessa kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Pukuun kuuluu ti etenkin myös näyttäviä, isoja koruja. Perinteiset romanikorut kulkeutuvat yleensä perintönä…
Read More
Vuoden Kultaseppä 2024 Tero Hannonen

Vuoden Kultaseppä 2024 Tero Hannonen

Haastattelu, Korut, Muotoilu, Uutisia, Yleistä
Tero Hannonen tunnetaan taitavana seppänä ja muotoilijana, sekä avuliaana ja analyyttisenä ongelmanratkaisijana. Vuoden Kultaseppä -nimityksen myötä oma työ tuli näkyväksi ja kollegoiden onnittelut yllättivät positiivisesti. Vuoden Kultaseppä Tero Hannosen kädenjälkeä on nähty niin korumuotoilun puolella kuin yrityksille ja julkisille tahoille toteutettavien isompien tilaustöiden toteuttajana. Monipuolinen työ ja erityisesti haasteet ja niiden selvittäminen kiinnostaa ja motivoi Teroa. Parhaana päivänä eteen tulee kiinnostavia tilanteita, joissa muotoilullisia ja teknisiä ongelmia saadaan ratkaistua. ENSIMMÄISET KORUT Teron matka kultasepäksi saattoi alkaa jo ala-asteelta. 1980-luvun puolivälissä, Teron ollessa n. 10-11 vuotias, sai moni luokan poika korvakorureiät korviinsa. Ne, jotka eivät saaneet lupaa vanhemmiltaan, Tero mukaan lukien, keksivät jotain muuta. Teron ratkaisu oli omien korvakorujen valmistaminen kuparilangasta. Ne kiinnitettiin puristamalla langanpäät korvanlehden ympärille. Tuotekehittely korujen parissa jatkui ja pian Tero takoi vanhasta rautanaulasta merirosvohenkisen miekkakorun. Niitä hän…
Read More
Jouni Saarenpää ja Unique Jewels

Jouni Saarenpää ja Unique Jewels

Haastattelu, Korut
Kultaseppä Jouni Saarenpää lähti hakemaan oppia Sveitsistä. Nyt korujen inspiraatio tulee Järvi-Suomen luonnosta. Unique Jewels on Kangasniemellä toimivan kultaseppä Jouni Saarenpään vuonna 2019, kolmen Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen perustama yritys. Mikä tekee yrityksestä Suomen olosuhteissa harvinaisen on se, että siellä tehdään omien uniikkitöiden lisäksi pääsääntöisesti työtä sveitsiläiselle yritykselle. Palataanpa kuitenkin ajassa hieman taaksepäin. Jouni syntyi Valkealassa 45 vuotta sitten ja varttui aikuiseksi Lahdessa. Uravalinta ei ollut mitenkään selvä, mutta kun opinto-oppaassa tuli kultasepän ammatti vastaan, kirkastui heti ajatus, että tämä se on. Vierailut kelloseppä-sedän verstaalla olivat avanneet käsityön mystiikkaa ja päätös hakea kultaseppäkoulutukseen Koulutuskeskus Salpaukseen syntyi lahtelaiselle helposti. SUOMAINEN KOULUTUS ANTAA HYVÄN POHJAN Opiskelu Salpauksessa oli mielekästä, kun Jouni tunsi löytäneensä oman juttunsa. ”Muun opin lisäksi suoritin myös kaivertajan ammattitutkinnon. Valmistumisen jälkeen ajauduin Orimattilan kautta Jyväskylään, josta ostin vanhan yrityksen.…
Read More
Vuoden kaunein sormus Juuret

Vuoden kaunein sormus Juuret

Haastattelu, Jalokivet, kilpailu, Korut, Uutisia
Robert Tarkkasen Juuret – Roots voitti Vuoden kaunein sormus 2023-kilpailun. 25-vuotias Robert valmistui juuri myös kultaseppämestariksi. Robert Tarkkanen sai esimakua kultasepäntyöstä jo lapsena. Robertin isä Mika Tarkkanen ja isoisä Unto Tarkkanen ovat siivittäneet nuoren miehen vahvasti korualalle ja töihin v. 1955 perustettuun perheyritykseen Tarkkaselle. ”Tuli juostua ja pyörittyä verstaalla, aina kun mukaan pääsi. Olin firmassa nuoresta asti kesätöissä, ja on tullut tehtyä mummoille ja äidille joululahjoja. Hieno paikka.” Nuori kultaseppämestari tekee mieluiten tilaustöitä asiakkaille ja pitää eniten keltakullan ja valkokullan työstämisestä. ”Idikset tulevat usein keskusteluista asiakkaiden kanssa. Tykkään piirtää 3D:llä ja sieltä se sitten lähtee etenemään. Ja kivistä timantit ovat mulle se ykkönen.” Robertin sormus Juuret – Roots syntyi tavallaan sattumalta ja hyvään saumaan. Hän oli tekemässä mestarityötään, heliodoreista ja timanteista valmistettua kultaista cocktail-kaulakorua, ja mietti, että oheen sopisi myös…
Read More
Susanna Björklund – trendianalyytikko

Susanna Björklund – trendianalyytikko

Haastattelu, Muotoilu, Yleistä
Kukapa ei, näitä epävarmoina aikoina, haluaisi hieman raottaa verhoa tulevaisuuteen, kurkistaa mitä tuleman pitää. Tulevaisuutta ei kuitenkaan kukaan tiedä varmasti, eikä sitä kannata ankkuroida vain yhteen mahdollisuuteen, kuten tulevaisuuden ennustamisessa helposti käy. On kuitenkin tekniikoita ja menetelmiä ennakoida tulevaa ja analysoida trendejä. Susanna Björklund työskentelee päivittäin tulevaisuuksien tutkimisen parissa trendianalyytikkona. Susanna Björklund on tulevaisuusajattelija, strategi ja toimittaja joka tekee trendianalyysejä,opettaa muotoilualan ammattikorkeakoulussa ja kiertää maailmaa. Mitä kuuluu trendianalyytikon normaaliin työpäivään? "No se riippuu siitä, missä monista rooleistani milloinkin työskentelen. Välillä teen trendianalyyseja, luennoin, kiertelen messuja ja välillä taas opetan tulevia muotoilijoita. Aina kuitenkin luen ja keskustelen ihmisten kanssa paljon, tätä työtä tehdään 24/7." Sanoo Björklund, joka mielellään käyttää trendianalyytikon nimikettä  ja sanoo etsivänsä työkseen muutosta. Björklund on lehtori LAB-ammattikorkeakoulussa ja sen lisäksi tulevaisuusajattelija, strategi, sekä toimittaja. Hän luennoi muun muassa…
Read More