Kelloseppäkoulusta on 80 vuoden aikana tullut alansa arvostettu oppilaitos.
Kelloseppäkoulu (The Finnish School of Watchmaking) on toiminut vuodesta 2007 asti Leppävaarassa entisen Espoon kirjaston tiloissa. Samassa pihapiirissä on Laurea-ammattikorkeakoulun tiloja. Kaupungin suunnitelmissa on tulevaisuudessa luoda paikalle paljon nykyistä laajempi kampusalue.
“Tällä hetkellä kelloseppäkoulutuksen tilanne on hyvä”, vakuuttaa Kelloseppäkoulun rehtorina vajaat kaksi vuotta toiminut Hanna Harilainen.
Toisin oli vielä muutamia vuosia sitten, kun valtionhallinnossa mietittiin uusiksi ammatillista koulutusta ja sen organisoitumista. Rahoitusta leikattiin. Itsenäinen Kelloseppäkoulu ja jopa alan koulutus näyttivät olevan vaakalaudalla.
Aiheesta puhuttiin julkisuudessa hätääntyneeseen sävyyn ja koulutuksen puolesta tehtiin vetoomuksia aina Sveitsiä myöten. Suomalainen kellosepänkoulutus tunnetaan ja tunnustetaan maailmalla.
“Itsekin kuulen yhä vielä kaikua tuosta keskustelusta, vaikka tilanne on nyt toinen ja vakaa. Iso osa rahoituksesta tulee valtiolta, joka myös asettaa tiettyjä yleisiä koulutuspoliittisia ehtoja. Yritämme toimia niiden mukaan, ja jos se ei ole mahdollista, on pakko sopeuttaa omaa toimintaa.”
Yhtenä esimerkkinä tällaisesta valtion ohjauksen sopeuttavasta vaikutuksesta on Harilaisen mukaan erillisten kello- ja korumyyjien erikoismyyjäkurssien lopettaminen. Niiden järjestäminen oli taloudellisesti tappiollista. Sen sijaan myyjäkoulutusta järjestään jatkossa oppisopimuspohjaisesti. Sen tarkoituksena on johtaa tutkintoon, (jalometallialan) artesaaniksi.
LAHDEN KAUTTA ESPOOSEEN
Suomen Kelloseppäliitto päätti kelloseppäkoulun perustamisesta vuosikokouksessaan vuonna 1943. Koulun opetus alkoi 25.2.1944 Lahdessa sähkölaitoksen entisissä tiloissa.
Vuonna 1953 Kelloseppäliitto irrotti koulun omasta toiminnastaan ja taloudestaan, ja perusti Kellosepäntaidon edistämissäätiön. Se on yhä vieläkin Kelloseppäkoulun taustayhteisö.
Espoon Tapiolaan koulu siirtyi 1959 ja Leppävaaraan 2007. Koulu on koko olemassaolonsa aikana ylläpitänyt korkeatasoista koulusta, mutta myös sopeutunut aikaansa.
1970-lukua on pidetty kelloalalla ns. kvartsivallankumouksen vuosikymmenenä. Perinteiset mekaaniset kellot saivat antaa tilaa
huokeammille patterikelloille. Moni perinteinen kellonvalmistaja ajautui konkurssiin.
“Kelloseppäkoulun opettaja Hannu Ruokola oli innostunut elektroniikasta ja uusista tekniikoista. Hän kiersi myös kouluttamassa ja valmistamassa Suomen kelloseppiä tulevaan muutokseen”, kertoo Leena Fagerström, joka oli Kelloseppäkoulun rehtorina kahteen otteeseen 1975–1981 sekä 1988–1999.
Fagerströmin mukaan Suomessa oltiin paremmin valmistauduttu Japanista alkunsa saaneeseen kelloalan muutokseen kuin muissa
Pohjoismaissa.
TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ
Kelloseppäkouluun on vuosittain noin 150 pyrkijää. Sisään otetaan 30, joista 15 kelloseppälinjalle ja 15 mikromekaniikkalinjalle. Tänä
vuonna aloittaa lisäksi enintään viisitoista kello- ja korualan myyjäksi tähtäävää artesaaniopiskelijaa oppisopimuspohjaisesti.
Nykyisin kelloseppäkoululla on Espoon kaupungin vankka tuki. Koulu on juuri tehnyt uuden vuokrasopimuksen
toimitiloista.
Teksti: Olli Seppälä Kuvat: Olli Seppälä ja Kelloseppäkoulun arkisto